tiistai 28. helmikuuta 2017

Kakka on iloinen asia!

Neljältä aamuyöstä. Ei meillä muuta. Ei kuvia.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Sunnuntain ratoksi

Todella pitkästä aikaa päästiin Maunon kanssa käymään sunnuntain ratoksi päivystyksessä. Viimeksi ollaan käyty kun Mauno oli yksi, Epun kanssa ei olla käyty koskaan, joten *kop kop*, akuutteja terveyshätiä ei olla meillä kauheasti koettu.

Kaikki alkoi lauantaina iltapäivällä, kun Mauno oksensi. Ensimmäisen kerran karvapötkylän. Sitten limaa. Sitten syömänsä ruuan. Sitten limaa. Mauno oksentaa äärimmäisen harvoin, joten pikkuisen oli huolestuttavaa. Henkilökunnan mennessä nukkumaan joskus puolen yön tienoilla Eppu oksensi, kaksi kertaa. No, siinä oli ihan vain kyse ahmimisesta, ja hyvin tyypillistä Epulle. Sitten kuuden maissa aamulla Mauno oksensi taas, limaa. Eli hieman yli puolen vuorokauden sisään henkilökunta siivosi seitsemät oksut, joista viidet Maunon. Maunolle ei koko aikana oikein ruoka maistunut, vettä se joi, mikä on poikkeuksellista, koska kun pojat syövät märkäruokaa melkolailla pääosin, ei vettä juoda oikeastaan ollenkaan. Aamun harkinnan, tarkkailun ja konsultoinnin jälkeen päätettiin sitten lähteä päivystävälle.

Siellä saatiin sitten odotella ja ihmetellä vähän koiraeläimiäkin.


Mauno luonnollisesti oli tuttuun tapaansa suhiseva sirkkeli eikä antanut kenenkään lähimainkaan koskea itseensä, eli kopan kattoa raottamalla tuikattiin vähän rauhoitetta persuuksiin, huppu päälle ja kohti unten maita, jotta päästiin tutkimaan.


Oksentelua, vaisuutta ja syömättömyyttä – epäily oli lähinnä suolen tukoksen puolella. Pissalla Mauno oli käynyt, joten siitä suunnasta ei tarvinnut etsiä vikaa. Röntgattiin vatsa ja otettiin verikokeet. Vatsassa ei ollut mitään kummallista, loppupäässä kaasua ja kohtuullisesti kakkaa, alkupäässä jotain tiivistä, joka voi olla karvaa ja aamusta syötyä ja sisällä pysynyttä seitä. Verikokeet ok.

Mitään dramaattista ei siis todettu ja Mauno lähetettiin kotiin herätteen saaneena, mutta edelleen vähän hönttinä. Piikkinä oli annettu myös pahoinvoinninestoa ja vatsaa rauhoittavaa sekä nesteytystä nahan alle. Kotilääkitykseksi sitten parafiiniöljyä, pahoinvoinninestolääkettä (Cerenia) sekä vatsalääkettä (Pepcid) seuraavalle päivälle.

Ilta meni melko rauhassa, Mauno oli nuuppa mutta ei kuitenkaan oikein nukkunut, inhosi parafiiniöljyä ja oli reppana ihan öljyssä kun taisteli vastaan. Eppu onneksi antoi kipeän kaverin olla rauhassa.

Aamulla Mauno oli edelleen vaisu ja reppana, joskin varovasti maisteli ruokaakin. Henkilökunnalla on onneksi mahdollisuus tehdä etätöitä, joten nopea keikka töihin hakemaan kone kotiin ja toimisto pystyyn työhuoneeseen. Poikien vessa näkyville, että näkee kuka käy ja mitä tekee.

Mauno pysytteli yksikseen ja Eppu piti henkilökunnalle seuraa työpöydän kulmalla. Aamupäivästä oli lääkkeiden anto ja Cerenia tekikin tepposet. Maunolle puhkesi akuutti vesikauhu. Eppu oli melko huolestunut.


Jossain kohti iltapäivää alkoi ilmeisesti elämä voittamaan...


Nyt iltaa kohden Mauno alkaa olla reippaampi, on vähän leikkinyt ja syönyt. Kakkaa ei ole vielä näkynyt, joten sitä odotellaan kovasti. Mutta nyt Mauno sentään nukkuu, kun sunnuntaista lähtien Mauno vain makaili limppuna mutta ei kallistanut päätään eikä maannut kiepissä tai rentona kyljellään. Nyt on kerä pesässä.

Huomenna henkilökunta on vielä etäpäivällä ja toivottavasti viimeistään silloin nähdään kakkakin, muuten on tulossa uusi keikka... (sitten se kakka on tietysti yön aikana ilmestynyt hiekkalaatikkoon eikä henkilökunta tiedä kenen se on...)

Päivystyskäynti 480 euroa. Taksikulut noin 60 euroa. Ihanan kallista. (Onneksi vakuutus palauttaa osan.)

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

lauantai 18. helmikuuta 2017

Taidenukkuja Turakainen

Ei ole hyväksi jumiutua moneksi tunniksi samaan asentoon, vaan on hyvä venytellä välillä. Joskus venytys ja ojennus jää päälle ja uni tulee kesken. 


Aika pitkään oli Maunolla lapa ojossa ja taju kankaalla.


Eppu nuuhkii kainaloa. Hyvät päikkärit. Ja laatikoitakin meillä on. Ei uskaltanut mennä poistamaan ennen kuvaa, olisi voinut asento muuttua. Sillä mennään mitä on annettu.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Solariumissa

Aurinko paistelee satunnaisesti päivisin, mutta illat ovat vielä pitkiä. Onneksi voi ottaa valohoitoa iltaisin ennenkuin päivät pitenevät. Maunolla on oma henkilökohtainen pehmustettu solarium.





Ihmisenä sitä ajattelisi, että on vaikea nukkua naama kohti kirkasta valoa, mutta näköjään tässäkin asiassa kissoilla on ihan omat preferenssinsä. Ei tunnu missään vissiin.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Punaista näkyy

Henkilökunta lähti vielä kerran vierailulle Naukulan pieniä punanuttuja katsomaan, ennenkuin he vaihtavat maisemaan omiin koteihinsa. Perinteisesti oltiin matkassa Triolan tädin kanssa ja sössötystä piisasi. Punaiset olivat kasvaneet kovasti sitten edellisen visiitin neljä viikkoa sitten ja siirtyneet yläkerrasta alakertaan väljemmille vesille. Porukalla yritettiin vähän potrettikuviakin ja sitten sellaista yleistä mellastusta kuvata siinä palluttelun lomassa.

Naukulan itseoikeutettu päämies Sulo oli luonnollisesti paikalla, mutta pentujen viedessä päähuomion Sulo vetäytyi varjoihin päivystämään, mitä nyt muutaman kerran hyppyytti vieraita päästämään herran ulkoilemaan. Sulo taitaa jo hieman odotella menon rauhoittumista ja pentujen poistumista, vaikka kuulemma yhtyykin leikkiin heti kun oman mamman silmä välttää. Eihän sitä nyt sovi paljastaa kakaroiden kanssa leikkivänsä kun pitää olla perheen mies.


Myös Namu-rouva oli entistä enemmän taka-alalla ja antoi vieraiden touhuta pentujen kanssa, eikä hätkähtänyt edes pentujen pienistä piipityksistä kun joutuivat vieraiden tiukkaan haliotteeseen. Namu on ollut omistautuva äiti ja opettaja pennuilleen ja pikkuhiljaa pentujen pitää antaa kokeilla omien tassujen kantavuutta vieraiden kanssa.


Kovasti yritettiin mutta eihän niitä kaikkia viittä samaan kuvaan saatu kun olivat ihan levällään pitkin olohuonetta. Kolmekin samaan kuvaan oli jo aika paljon saavutettu.


Mitenkään ei rohkaistu näitä penskoja esimerkiksi hyppimään ruokapöydälle...


Ja sitten niitä potrettiyrityksiä... jazz hands!


Toinen kurottaa ja toinen vetää kaulan sisään.


Huis hais!


Katse ylöspäin!


Jotain siellä siintää...


Tynnyri oli vallan suosittu kiipeilyyn ja riehumiseen ja joku raukka siellä taustalli yritti nukkuakin.


Tässä on nyt käynyt sellainen pieni tapaturma, että samaan kuvaan (kuten ylläkin) pääsi myös joulupukki, eli melkeinhän tässä syntyi joulukuva vahingossa!


Toisilla on virtaa enemmän kuin toisilla... tasan eivät käy unenlahjat tai ainakaan ajoitus. Virta syttyy ja sammuu ihan sekunneissa.


Ihan olen virkeänä ja chillailen tässä hurmaten vieraita tätejä.



*kops*


Parin-kolmen viikon päästä penskat Noomia lukuunottamatta matkaavat uusiin koteihinsa, joten tämä taisi olla viimeinen visiitti näitä punanuttuja katsomaan. Seuraavaksi sitten odotellaan kuvauskeikkoja Ausaren kissalaan, jossa viehättävä Chandani-neiti on juuri käynyt Turussa tapaamassa erittäin hurmaavaa Sinuhe-herraa.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Tylsät jutut

Me ollaan tylsiä.


Joulukalenterin aikaan joku anonyymi lukija kommentoi, että blogista on tullut tylsä. Jutut on lyhyitä ja tylsiä ja kuvatkin on tylsiä ja aina samanlaisia. (En jaksa käydä tarkistamassa, mutta jotenkin näin se meni.) Kommentoin kommenttia jo silloin, enkä halua mitään draamaa tässä käyntiin pyöräyttää, mutta koska kalikka ns. kalahti niin harkinnan jälkeen ajattelin kirjoittaa asiasta.

Kalikka ei kalahtanut yllätyksestä vaan siitä syystä, että samaa on henkilökunta itsekin pohtinut. Että bloggauksen motivaattorit ovat jo pidemmän aikaa olleet hakusessa. Lopettamistakin on tullut mietittyä.

Me oikeasti eletään tosi tylsää elämää. Pojat ovat tukevasti keski-iässä, henkilökunta samoin eikä täällä oikeasti tapahdu juuri mitään raportoimisen arvoista.

Perinteiseen kissojen tapaan pojat nukkuvat valtaosan vuorokaudesta. Loppuosana syödään, käydään vessassa ja meillä myös kovasti sylitellään. Siitä on ihan tosi vaikea saada loputtomiin juttua ja kuvia aikaiseksi, varsinkin toisistaan erilaisia kuvia. Pojat ovat aika laiskoja leikkimään, kunnon painit nyt otetaan päivittäin ja Mauno myös tykkää juosta, mutta siinä se leikki melkein onkin. Henkilökunnan on vaikea leikittää poikia, koska kuvio on aina sama: Mauno alkaa leikkimään, Eppu ryntää paikalle sarvikuonon tavoin, Mauno siirtyy taka-alalle tarkkailemaan. Eppu leikkii ja kun leikki saavuttaa riehunta-asteen, Maunolle iskee poliisivaihde päälle, ja se käy Epun kimppuun – ja sitten painitaan (ihan ystävällisessä mielessä toki, ei mitään oikeaa aggressiota). Leikittäminen siis loppuu aina lyhyeen.

Kun ikää on pojilla kohta jo 8 ja 9 vuotta, elämä vaan on aika tasaista. Samoja ruokia on syöty vuosikaudet, aina se sama paketti tulee kuukausittain Zooplussasta. Ei olla kohta neljään vuoteen muutettukaan niin nukkupaikat ja vessat ja muut on samat.

Kuvien laatu on parantunut alkuajoista huimasti, kun henkilökunnan kiinnostus, taito ja kalusto ovat kohentuneet, mutta samaa rataa on noussut itsekritiikki (noh, oikeasti ehkä vielä enemmän). Mitä tahansa ei enää haluta julkaista. Ihan varmasti tietynlainen rentous on siinäkin puuhassa hävinnyt.

Vastavuoroisuuden kanssa on myös melko hiljaista. Henkilökunta on aika laiska seuraamaan blogeja (alan kuin alan) nykyään, vain niitä oikeasti ihmistuttujen blogeja tulee seurattua. Ja niinkuin moni muukin, vielä seuraamista huonompi jättämään kommentteja. Kommentteja tulee myös tähän blogiin aika hiljailleen. Siinä on tietysti paikka oravanpyörälle: hiljaista tällä puolella -> hiljaista sillä puolella -> motivaation lasku -> postaukset vähenevät ja niin edelleen.

Blogia on nyt kirjoitettu kohta yhdeksän vuotta, Maunon syntymästä asti. Eppukin on ollut mukana melkein 8 vuotta. Vaikea löytää aiheita, joita ei tänä aikana olisi jo montaan kertaan kaluttu. Uusia jäseniä ei ole porukkaan tullut, mutta onneksi ei vanhoja poistunutkaan. Aina välillä haaveissa on ollut sijoitustyttö porukkaan, mutta vielä ei ole ollut sen aika.

Mihin tästä sitten? Ei tietoa, ei päätöksiä. Ainakaan vielä ei ole mitään suuntaa selvillä, on vain ajatuksia.

Toivotetaan vaan aurinkoista kevättä kaikille vielä mukana oleville lukijoille! Ja hei, ei täällä pakko ole käydä, jos tuntuu huonolta!